Mikä Kukkuu
Käestä se lähti. Yrityksen nimivalinta siis. Käki on Pohjois-Karjalan maakuntalintu ja sen kukunta kuuluu kauas, joten miksipä ei laittaisi tuota linnun ääntelyä kuvaavaa sanaa yrityksen nimeen, koska jotain luontoaiheista ja äänekästä siihen halusimme.
Kukkuu aloitti viestintätoimistona, mutta nimi vaihtui matkan varrella Ratkaisutoimisto Kukkuuksi. Idea viestinnän ympärillä pyörivän yrityksen perustamisesta syntyi eräänä harmaana, marraskuisena päivänä lounaalla käydystä keskustelusta, jonka lopputulemana oli, että tätä haluamme tehdä, ja osaamisemme yhdistämällä pystyisimme varmasti myös auttamaan viestinnän kanssa tuskailevia yrityksiä ja yhteisöjä. Kevätpuolella meillä olikin yritys jo perustettuna.
Sittemmin Kukkuun palveluvalikoimaa on laajennettu viestinnästä riskienhallintaan ja luoviin ratkaisuihin, koska osaamme tehdä laajalla skaalalla kaikenlaista.
Toimistomme sijaitsee fyysisesti Nurmeksessa, Pohjois-Karjalan perimmäisessä nurkassa, mutta toimimme nykyajan hienouden ansiosta käytännössä missä vain. Ratkaisutoimisto Kukkuu olemme me, Katri ja Teija, entiset työkaverit, nykyiset yhdessä yrittäjät.
Kukkuun arvot
Arvomme ovat aitous, luovuus ja vastuullisuus. Tässä kohtaa kuuluu tietysti myös selittää, miten nämä asiat näkyvät toiminnassamme.
Aitous
Teemme työtä omalla rennolla otteellamme, mutta asialliset hommat tietysti hoidetaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. Olemme helposti lähestyttävä ja ihan kiva tiimi yhteistyökumppaniksi. Emme yritä olla enempää kuin olemme, ja osaamme määritellä myös omat rajamme. Kannustamme myös muita löytämään oman aidon äänensä ja olemaan omia upeita itsejään.
Luovuus
Oppikirjan mukaiset ratkaisut ovat hyviä, mutta joukkoon voi aina lisätä oman erikoismausteen, ja tehdä käsillä olevista asioista oman näköisiä, tai ihan minkä näköisiä vaan. Mielikuvitus, ja ehkä myös resurssit, ovat tässä rajana. Tarjoamme työssämme varmoja ratkaisuja, mutta annamme tilaa myös luovalle ajattelulle, ja pyrimme katsomaan asioita monesta eri näkökulmasta.
Ruokimme omaa luovuuttamme opiskelemalla sekä seuraamalla aikaa ja ilmiöitä. Teija toteuttaa omaa luovaa puoltaan taiteilemalla ja tekemällä käsitöitä. Katri puolestaan keksii luovia ratkaisuja asiaan kuin asiaan ja nyhjäisee tyhjästä lähes minkä tahansa projektin.
Vastuullisuus
Olemme tasa-arvoinen toimija osana ympäröivää yhteisöämme. Yhteistyö sekä verkostoituminen ovat meille tärkeitä, mutta pidämme kiinni myös omista arvoistamme. Kunnioitamme eri kulttuureja sekä tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä. Teemme arjessamme kestäviä valintoja, kuten suosimme käytettyjä laitteita ja tarvikkeita. Lahjoitamme kuukausittain myös pienen summan luonnonsuojelutyöhön, ja tuemme yhdistyksiä erilaisin kampanjoin.